Kasvohoidot
Gernetic holistista medikosmetiikkaa, joka yhdistää parhaat ominaisuudet tieteestä sekä luonnosta.
Yli 40 vuotta intohimoa
Gernétic on ihon terveyteen keskittyvä filosofia – sekä elämäntapavalinta, joka syntyi yli 40-vuotta sitten Ranskan kaakkoisosassa, Tohtori ja Biologi Albert Laporten käsissä.
Hänen uransa juuret olivat sairaalalääketieteessä sekä palovammoihin erikoistuneessa hoidossa.
Gernétic International tuotteet ovat tulosta pitkästä tutkimuksesta solubiologian parissa. Tutkimukset on suorittanut sarjan perustaja Tohtori ja Biologi Albert Laporte, jonka elämäntyö lääketieteen parissa erikoistui soluväliaineiden koostumukseen, vanhenemiseen sekä gerontologiaan.
Transdermaalista hoitoa
Työskennellessään palovammauhrien parissa Pariisissa ja Lyonissa, hän tajusi että palovammoilla oli sekä psykologinen että fyysinen vaikutus, josta seurasi muun muassa ruokahalun väheneminen.
Laporte ja hänen tiiminsä yrittivät hallita tilaa imeyttämällä ravinteita laskimonsisäisesti, mutta palovammat eivät parantuneet.
He kehittivät sairaalan laboratoriossa “cocktailin” joka sisälsi ravintoaineita ihovoiteen muodossa ja jota voitiin levittää iholle. Näin syntyi sarjan tärkein tuote, Synchro.
Päivien kuluessa tiimi havaitsi merkittävää parannusta iholla ja palovammojen paranemisprosesseissa, että uhrien henkisessä hyvinvoinnissa.
Synchro – voide vähensi palovammapotilaiden ihosiirteiden tarvetta jopa 47%
Ote Albert Laporten Nutricosmetica-lehden haastattelusta
Urani aikana olen erikoistunut palovammojen hoitoon. Tiimini kanssa otimme koepaloja ihosta ja tutkimme, mikä on paras tapa uudistaa sitä. Sillä mitä olen oppinut kentällä työn parissa, ei ole ollut mitään tekemistä sen kanssa, mitä olen opiskellut yliopistossa. Pystyimme luomaan menetelmän ihon uudistamiseksi välttäen ihosiirteiden käyttöä. Ranskan Lyonin ja Alankomaiden Bewerwickin sairaaloissa palovammaosastoilla, joissa työskentelin – vältimme jopa 47% ihosiirteiden tarpeista. Menetelmämme perustui soluterapiaan, jossa imeytimme ihon lävitse voiteen avulla tärkeitä ravintoelementtejä, jotka antoivat iholle sekä keholle mahdollisuuden uudistaa itsensä
Uran käännekohta
Tämä lääketieteellinen löytö ja keksintö kehotti Laportea tutkimaan tarkemmin hänen aikaisempaa uraansa, sillä lääkkeet joita hän oli tutkinut ja käyttänyt hoidossaan, hoitivat vain seurausta mutta eivät pureutuneet sairauden perimmäiseen syyhyn.
Hän teki merkittävän päätöksen jättää perinteisen lääketieteen taakseen ja aloittaa soolouran, joka alkoi ihmissolujen tutkimuksella.
Solubiologian tutkimukset
Hän eristi soluja jokaisesta ihmiskehon elimestä ja analysoi ne tarkkaan mikroskoopin ja laboratoriotestien avulla.
Tarkkojen tutkimusten avulla hän kykeni havaitsemaan puutteita, jotka vaikuttivat oleellisesti solutoimintaan sekä terveyteen.
Hän uskoi puutostilojen olevan liitoksissa ruokailutottumuksissamme, kehon assimilaatioprosesseissa ja elintarvikkeiden ravinneköyhyydessä (ruoan tehotuotanto, maaperän heikkeneminen ja torjunta-aineiden käyttö)
Labogersin alku
Näiden tarkkojen tutkimusten ja niiden analyysitietojen perusteella sekä palovammojen hoitoihin erikoistuneella osaamisella, hän perusti Labogersin.
Laboratorion lääketieteen – ja terveysalan asiantuntijoille sekä kauneudenhoitoalan ammattilaisille, joka tarjosi laajan valikoiman ihonhoitotuotteita jotka olivat kehitetty parantamaan kauneutta terveyden lähtökohdalta.
Sillä terve ja kaunis iho on aina heijastusta sisäisestä hyvinvoinnista.
Laitehoidot
Oxygeneo+- happikuorinta
OxyGeneo tuottaa lukemattoman määrän pieniä CO2-kuplia, jotka tunkeutuvat ihon pintakerrokseen. Tämä runsaasti hiilidioksidia sisältävä ympäristö saa aikaan fysiologisen reaktion, Bohrin efektin, jonka seurauksena kudoksen happipitoisuus kasvaa ja samalla verenvirtaus lisääntyy ja ihosolujen aineenvaihdunta paranee.
3-in-1 Kolme käsittelyä yhdellä hoidolla!
Ihon kuorinta, hapetus ja vaikuttavien aineiden imeytys – kaikki yhdellä kertaa!
OxyGeneo -hoito sopii kasvoille, kaulalle, dekolteelle ja käsille.
OxyGeneo -käsittely voidaan tehdä osana
täydellistä kasvohoitoa tai itsenäisenä pikahoitona, jolla on välittömät vaikutukset.
4 HOITOVAIHTOEHTOA
BALANCE CHARCOAL FACIAL
GENEO BALANCE -hoito puhdistaa ja rauhoittaa rasvoittuvaa ihoa parantaen sen rakennetta ja ulkonäköä.
Vaikuttavina aineina mm.: bambuhiili, camu camu -uute, manteli- ja sitruunahapot, karitevoi.
REVIVE RED ALGAE FACIAL
GENEO REVIVE -hoito virkistää väsynyttä ihoa, silottaa hienoja juonteita ja parantaa kokonaisvaltaisesti ihon rakennetta ja ulkonäköä.
Vaikuttavina aineina mm.: punalevä, kahvihappo, ferulahappo, retinyylipalmitaatti, jojoba- ja arganöljyt, vanilija- ja peltokorteuutteet.
ILLUMINATE VITAMIN C FACIAL
GENEO ILLUMINATE -hoito tasoittaa ihon sävyä, parantaa pigmenttiä ja uudistaa ihoa.
Vaikuttavina aineina mm.: kojihappo, opuntiauute, alpha-arbutin, C-vitamiini, argan- ja jojobaöljyt, kaarna- ja peltokorteuutteet.
HYDRATE SPIRULINA FACIAL
GENEO HYDRATE -hoito kosteuttaa ja elvyttää kuivaa ja väsähtänyttä ihoa jättäen sen virkistyneeksi, pehmeäksi ja täyteläiseksi.
Vaikuttavina aineina mm.: spirulina, laktobionihappo, niasiiniamidi, Swertia Chirata, hyaluronihappo, B- ja E-vitamiinit.
TriPollar RF® -hoito
Radiotaajuushoitoja (RF) on käytetty turvallisesti ja tehokkaasti lääketieteellisissä laitteissa jo pitkään, ja viimeisen
vuosikymmenen aikana RF:stä on tullut yksi esteettisen lääketieteen avainteknologioista.
Esteettisessä lääketieteessä RF-teknologiaa on käytetty tuloksellisesti mm. ihon kiinteyttämiseen ja ryppyjen hoitoon.
TriPollar RF on turvallinen ja miellyttävä hoito, joka parantaa ihon syvempiä kerroksia. RFvirta lämmittää ihokudosta sisältäpäin ja samalla suojaa ihon pintakerrosta. Ihon tehokas lämmittäminen saa aikaan näkyviä tuloksia.
Välittömät tulokset: kollageenisäikeet supistuvat ja iho kiinteytyy jo yhden hoitokerran jälkeen
Pitkän aikavälin tulokset: solujen aineenvaihdunta paranee, kollageeni vahvistuu, ja iho näyttää ja tuntuu selvästi
kiinteämmältä.
RF kasvohoidossa:
- Lisää aineenvaihduntaa
- Kiinteyttää ja silottaa
- Aktivoi ihosolujen uusiutumista
- Lisää kuonan poistumista
- Lisää hapen ja ravinteiden saantia
- Aktivoi lymfakiertoa
Suositellaan sarjahoitona 1-2krt/vk, 4-8krt Ylläpitohoito 1-2kk välein
Radiofregrenssi hoito
- perustuu energiaan joka lämmittää ihon kaikkia kerroksia
- hyödyntää moninapaisia käsittelyelektrodeja, jotka johdattavat radioaaltoja ja PDT fotoneita suoraan ongelmakohtiin.
- energia on kontrolloitua ja rajoitettu käsittelyalueelle (ei leviä)
- moninapaisuus mahdollistaa keskitetyn kohdistuksen ja saa aikaan nopeita tuloksia
- lämmittää keskitetysti kaikkia ihon kerroksia
- lisää aineenvaihduntaa ja stimuloi kollageenin ja elastiinin tuotantoa
- kihartaa olemassa olevaa kollageenia, joka vaikuttaa kiinteytävästi
- lämpö rentouttaa verisuonia kuristavia lihaksia ja verisuonet pystyvät kuljettamaan enemmän ravinteita ja happea, kuonan poistuminen paranee
- KontraindikaatiotSydämen tahdistin, syöpä ja kasvaimet, ihosairaudet, tulehdustilat kehossa, silikonit tai metalliset osat, täyteaineet hoitoalueella, raskaus, neulaton mesoterapia/kavitaatio tehty lähiaikoina, erittäin herkkä iho, skleroderma (sidekudossairaus), ei rintahoitoihinYKSIN TAI YHDESSÄOxyGeneo™ & TriPollar® -yhdistelmähoidolla vieläkin paremmat tulokset!
Yhdistelmähoito herättää ja elvyttää ihon kuorimalla hellästi kuolleen ihokerroksen ja samalla ravitsemalla, kosteuttamalla ja hapettamalla kudosta. Lisäksi iho kiinteytyy. Tulokset ovat nähtävissä heti ensimmäisen
hoitokerran jälkeen, ja sarjahoidolla tehostetaan vaikutusten tehoa ja kestävyyttä.
TriPollar RF ja OxyGeneo yhdessä parantavat ihon pintakerrosten laatua pitkäkestoisesti.
Ihanteellinen hoito, jolla saat säteilevän ihon vaikkapa ennen tärkeää tilaisuutta!
Geneo+ -hoidot eivät vaadi toipumisaikaa, joten voit välittömästi palata normaalien toimiesi pariin. Suosittelemme
kuitenkin käyttämään aurinkosuojavoidetta 24h hoidon jälkeen.
ULTRAÄÄNIHOITO
emmi®-skin ultraäänilaite
emmi®-skin ultraäänilaite värähtelee maks. 72 miljoonaa kertaa minuutissa ja mm.
- parantaa pH-arvoa
- vilkastuttaa ja normalisoi aineenvaihduntaa
- vilkastuttaa kollageenisynteesiä
- kiihdyttää imunesteen poistumista
- vahvistaa verenkiertoa
- tuhoaa ihokerrosten bakteereita
TÄRKEÄÄ: Ultraääni-ihonhoitotuotteen emmi®-skin käyttö tapahtuu ilman liikettä ja painetta. Ei rasita ihoa edes herkillä alueilla.
emmi®-skin on ainoa laite, joka käyttää homogeenisesti tarkennettua ultraääntä, ja ultraäänigeneraattorin asemoinnilla saadaan aikaan 100-prosenttinen vaikutus ihoon ja kudokseen. Ultraäänitaajuus on optimoitu hoitavaan käyttöön iholle terveen ja kauniin ihon saamiseksi ja ennalta ehkäisevään ihon ja kudoksen hoitoon.
Käyttäjien kokemuksia emmi®-skinistä:
- Jokaiselle ihotyypille ilman sivuvaikutuksia
- Käyttö ilman liikettä ja hankausta, ihanteellinen myös erittäin herkälle iholle
- Puhdistaa hyvin ei pelkästään ihon vaan myös ihohuokoset
- Ihohuokosten puhdistus suurentaa hengittävää ihoaluetta jo ensimmäisen käytön jälkeen, erittäin hyvä tunne
- Puhdistuksen ansiosta ihohuokoset kasvavat alhaalta ylöspäin, minkä ansiosta ihosta tulee sileä, puhdas ja pehmeä
- Hellävarainen, ilman liikettä tehtävä kuivien ihohilseiden poisto ensimmäisen käytön jälkeen ilman ”hiovaa tunnetta”
- Vaikuttaa paitsi ihoon myös ihon alla oleviin kudoksiin jopa 12 mm syvyyteen asti
- Hyvä ihon verenkierto – ei enää kalpeaa, epätervettä ihoa
- Sopii ylä- ja alaluomille – auttaa silmänympärysrenkaita vastaan!
- Kiinteyttää kaulaa ja kaula-aukkoa luonnollisella tavalla!
- Ylähuulen rypyt silottuvat!
- Huulten verenkierto vilkastuu, ja ne näyttävät täyteläisemmiltä ja upeilta – ihan ilman botoxia!
- Vilkastuttaa solun jakautumista ja kollageenikuitujen uusiutumista!
- Haalentaa kämmenselässä olevia maksa- ja pigmenttiläiskiä
- Hyvä poskien ihon ja otsan, leuan ja kaulan alueen verenkierron parantamiseen ja kiinteytymiseen kollageenivoiteella
- Auringonpolttama ”paranee” nopeammin!!
- Auttaa luufinneihin (miliumi)
- Tehoaa nopeasti mustapäihin ja akneen
- Auttaa lihasjännitykseen
- Poistaa sarveiskalvoa
Kontraindikaatiot
Pahanlaatuiset ihomuutokset, tulehdukset, syöpä, kasvaimet, sydämen tahdistin, oireinen sydänsairaus, epänormaali verenpaine, verenvuototauti, implantit, täyteaineet, kauneusleikkaus (varoaika), raskaus, kilpirauhasen sairaudet, heikko fyysinen kunto, hiusverisuonten turpoaminen.
Värjäykset
Kestovärjäykset
Käytän kestovärjäyksissä saksalaista RUCK® ripsien ja kulmakarvojen väri
RUCK® -värille on ominaista hellä ja matala-allergeeninen koostumus. Viisi perusväriä tekevät houkuttelevan tuloksen mahdolliseksi jokaiselle silmätyypille. Värjäys on kestävää, voimakasta ja hyvin juoksevaa, jotta levitys on tasaista.
Värit ovat sini-musta, ruskea, grafiitti, vaaleanruskea, musta
Depilointi sokerilla ja IPL valoimpulssihoito
Depilointi sokerilla
Sokeroinnissa levitetään sokerimassa iholle. Sokeri tarttuu ihokarvaan kiinni ja poistettaessa sokeri repäisee mukanaan ihokarvan juurineen. Karvan pituus ei saa olla 3mm pidempi. Mitä useammin poistaa ihokarvat sokerilla, karvankasvu hidastuu ja heikkenee. Sokerointi poistaa samalla myös kuollutta ihosolukkoa, joten iho on hyvin silkkinen käsittelyn jälkeen.
Dermaepil-sokeri ei ärsytä ihoa. Se koostuu 100 % luonnon ainesosista ja on kemiallisesti neutraali.
Soft on perinteinen sokeripasta koko vartalon karvanpoistoon.
Se on valmistettu luonnon raaka-aineista: sakkaroosi, vesi ja sitruunahappo.
White Soft on hellävarainen ja sen pH on neutraali.
Se on valmistettu puhtaista raaka-aineista: glukoosi, fruktoosi ja vesi
Ei sisällä sitruunahappoa, eikä ärsytä herkkää ihoa
IPL valoimpulssihoito karvanpoistoon
IPL-valoimpulssihoito on helppoa ja sillä saavutetaan kestävät tulokset. Hoito on yksilöllistä ja turvallista 2-in-1 anturin ansiosta ihokontaktille ja -tyypille. Valoimpulssihoito poistaa tehokkaasti eripaksuisia karvoja ja aiheuttaa harvoin kipua, lähinnä nipistelyä ja lämmön tunnetta. Tämä helpottaa herkkien alueiden kuten nivusten,kasvojen, kainaloiden hoitoa.
Väritöntä karvaa valoimpulssi ei poista koska lämpö tuhoaa karvoissa olevan melaniinin. Karvat tuhoutuvat juureen asti eivätkä kasva takaisin. Koska karvojen kasvu on eri vaiheessa, joutuu käsittelyn tekemään useamman kerran.
Hoitoa ei tehdä lääkekuurin aikana tai jos asiakkaalla on sydämentahdistin tai defibrillaattori, asiakas on raskaana tai imettää.
Hoitoon valmistautuminen alkaa 4-6 viikkoa etukäteen. Karvojen sokerointi, epilointi ja nyppiminen täytyy lopettaa kokonaan. Voi kuitenkin käyttää saksia tai sheivata. Älä myöskään rusketa ihoa solariumissa tai auringossa eikä itseruskettavia voiteita tule käyttää.
Päivää ennen hoitoon tulemista on hoidettava alue hyvä sheivata, tällöin karvat ovat hyvin esillä ja hoito on helppo kohdistaa toivotulle alueelle.
Hoidon jälkeen pitää iho suojata hyvin auringolta vaatteilla tai aurinkosuojavoiteella jossa suojakerroin 50.
Vartalohoidot
Gertherapy-muotoileva vartalohoito
Vartalon kauneuden säilyttämisessä on otettava huomioon erilaisten ongelmien aiheuttajat ja jokaisen henkilön erityistarpeet. Gerneticin vartalohoitolinjasta löytyy tarkkaan soveltuva hoitotuote jokaiselle ongelmatyypille, joille jokaiselle on oma perussyynsä.
Lymfahieronta
On käsin tehtävä hoitomuoto, jolla pyritään lymfa- eli imunestekierron ja tukemisen, sekä elimistön toiminnan tasapainottamiseen. Hieronta on kevyttä pumppaavaa liikettä. Rytmillisen pumppauksen tehtävänä on nopeuttaa imunesteiden virtausta imusuonissa. Paino on vähäinen ja vaikuttaa hermostoon rauhoittavasti mikä saa asiakkaan yleensä nukahtamaan hoidon aikana. Suomalaisten kosmetologien käyttämä menetelmä perustuu Vodder-lymfaterapiaan.
Kosmetologisen lymfahieronnan vaikutukset:
- Vähentää kuona-aineita ihossa
- Parantaa ihon väriä
- Vähentää turvotusta ja ennalta ehkäisee sen syntyä
- Rentouttaa
- Rauhoittaa ihoa
- Tehostaa hoitoaineiden imeytymistä
- Tukee muita kosmetologisia hoitomenetelmiä
Lymfan hoitoaiheita:
-
Väsymyksen aiheuttama turvotus
- Harmaa ja huonosti toimiva tai epäpuhdas iho
- couperosa
- Herkkä, punoittava iho
- Epäpuhtauksien poiston aiheuttama punoitus
- Solujen uusiutuminen aktivoituu
- Ikääntyvä tai ikääntynyt iho
- Arvet -suhteellisen tuoreet
- Traumat, kirurgian ennen-/jälkeen hoidot
- Tehokkaimmat tulokset saavutetaan sarjahoidoilla, minimi 1-2/vk
- Vasta-aiheet lymfahoidossa
- Pahalaatuiset kasvaimet
- Syöpäleikkaus – lääkärin konsultaatio
- Ei sädehoidon aikana
- Akuutit ihosairaudet/tulehdukset
- Akuutit tulehdukset ja sairaudet elimistössä – myös hammastulehdukset
- Verisuonitukokset – pinnalliset 1kk, syvät 2kk
- Vaikeat sydämen toimintahäiriöt
- Sairaudesta aiheutuva turvotus – esim. sydämen tai munuaisten vajaatoiminta
- Paha allergia/astma Lymfa voi aktivoida
- Imusuoniston sairaudet
- Munuaissairaudet
- Tulehtunut vaikea kystinen akne
Klassinen hieronta
Kosmetologin tekemä klassinen kokovartalohieronta on kevyttä ja rentouttavaa hierontaa. Hieronta vaikuttaa lihasjännitystä vähentävästi, kiinnikkeitä rikkovasti ja arpikudoksia pehmentävästi, jolloin elastisuus ja aineenvaihdunta palautuu. Hieronta auttaa useimmiten migreeni- ja lihasjännitysperäiseen päänsärkyyn, reumaattisiin sairauksiin (esim. nivelreuma ja selkärankareuma), jotka aiheuttavat kipua, jäykkyyttä ja toiminnallisia rajoituksia tuki- ja liikuntaelimistössä.
Klassisessa hieronnassa käytetään viittä perusotetta, joita ovat sively, hankaus, pusertelu, täristys ja taputus. Jokaisella hierojalla on oma ”käsialansa”, eli tapansa soveltaa otteita asiakkaan tarpeiden mukaan. Erilaisista tyyleistä huolimatta hieronnan tavoite on aina sama: tuottaa asiakkaalle hyvää oloa, helpottaa hänen mahdollisia vaivojaan sekä ennaltaehkäistä tulevia vaivoja.
Klassinen hieronta vaikuttaa kehoon kokonaisvaltaisesti. Se vilkastuttaa verenkiertoa ja lisää hapen ja ravinteiden kulkua, poistaa kuona-aineita, avaa pieniä verisuonia ja auttaa elimistöä kuljettamaan verta puhdistettavaksi. Klassinen hieronta vähentää turvotusta, rentouttaa lihaksia, parantaa nivelten liikkuvuutta ja lievittää kipua.
Aromaterapiahieronta
Hoitava aromaterapia on elinvoimaa antava ja mieltä kohottava holistinen hoitomuoto.
Se keskittyy yksilön yleisen terveydentilan ja työkyvyn sekä fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin
edistämiseen ja ylläpitämiseen.
Aromaterapialla ennaltaehkäistään ja hoidetaan mm. liikarasituksesta ja stressistä johtuvia vaivoja
ja sairauksia sekä laukaistaan lihasjännityksiä ja lievitetään kipuja.
Aromaterapia tuo luonnonmukaista helpotusta esimerkiksi PMS- tai vaihdevuosioireisiin,
unettomuuteen, toistuviin hengitystietulehduksiin, iho-ongelmiin ja selluliittiin.
Aromaterapiassa imeytetään erityisellä hieronnalla pohjaöljyihin sekoitettuja eteerisiä öljyjä ihon
kautta elimistöön. Öljyt imeytyvät ihon läpi verenkiertoon ja vaikuttavat tätä kautta kehomme
toimintoihin. Eteeriset öljyt vaikuttavat myös tuoksuina hajuaistin kautta suoraan aivojen
tunnekeskukseen; greippi piristää ja tuo keltaista iloa ympärilleen, laventeli puolestaan rauhoittaa
levotonta mieltä.
Ulla-Maija Grace/Aromatica Wellness
Rentouttava hierontaöljy
Nopea stressinlievittäjä. Rentouttaa tehokkaasti lihaksia ja mieltä, laukaisee jännityksiä.
Hyvänmielen hierontaöljy
Kohottaa mieltä. Lievittää mielipahaa ja virkistää raskasta oloa.
Fibromix-hierontaöljy
Lievittää epämukavaa oloa. Rauhoittava ja rentouttava hierontaöljy sopii fibromyalgiasta ja muista reumaattisista vaivoista kärsivien hierontaan. Tasapainottaa kehon toimintaa.
Fibromyalgia-hoito lievittää fibromyalgia-kipuja, laskee turvotusta, elvyttää lymfakiertoa ja aineenvaihduntaa sekä hoitaa unettomuutta. Samalla myös mieliala kohoaa.
Virkistävä hierontaöljy
Poistaa väsymystä. Erittäin hyvä ennen fyysisiä ja henkisiä ponnistuksia,matkustamisen jälkeen tai toipilasaikana. Kohottaa mielialaa.
Lihashoito-hierontaöljy
Hoitaa lihaksistoa ja auttaa lihaskuntoa. Edistää lihaksen aineenvaihduntaa ja ylläpitää tonusta ennen ja jälkeen suoritusta käytettynä. Lämmittävä.
Lymfa-hierontaöljy
Poistaa nesteitä ja mm.alaraajojen turvotusta. Tukee lymfahieronnan vaikutuksia paikallisesti lymfahoidon jälkeen käytettynä. Kokovartalohierontaan ja myös paikalliseen käyttöön esim. jalkojen nestekertymien lievitykseen.
Stress Free-öljy
helpottaa stressiä. Lisää mielen tasapainoa ja ajatuksen selkeyttä, auttaa keskittymään.
Energy Boost-öljy
virkistää ja elvyttää. Lisää suorituskykyä ja auttaa fyysistä jaksamista.
Kontraindikaatiot
Antibioottikuuri (sen loputtua tulee varmistua, että se on myös tehonnut)
Bakteerien, virusten tai sienten aiheuttamat infektiot
Hemofilia (verenvuotosairaus)
Kuume
Krapulaisena tai päihteiden alaisena
Hoitamaton syöpä ja tutkimattomat kasvaimet
Tarttuvat iho- ja muut taudit
Ihotunnon menetys tai merkittävä alenema (esim. ääreishermostonhalvaus)
Keskushermostoperäinen halvaus
Yliherkkyys tuotteelle.
Ihosairaudet, allergiat, astma.
Ei saa käyttää jos olet raskaana tai imetät, eikä pienille lapsille.
Suositellaan käymään suihkussa ennen vartalohoitoihin tuloa,
näin jää mahdollisuus hoitavien öljyjen vaikuttaa 12h ajan.